Viime päivinä on ollut paljon uutisia ja mielipidekirjoituksia avokonttoreista. Jonkun mielestä avokonttorit ovat evoluution muinaisjäänne, toisen mielestä avokonttori on paras keksintö heti nikotiininuuskan jälkeen. Yksi kertoo, että avokonttoriin muuton jälkeen työnteko vaikeutui merkittävästi, toinen, että ei kykene keskittymään työhönsä enää lainkaan.
Ei ihme, sillä tutkimusten mukaan jokaisen keskeytyksen jälkeen voi mennä jopa 20 minuuttia ennen kuin työhön pääsee taas kunnolla käsiksi. Avokonttorissa työskentelevälle keskeytykset ovat työn arkea. Suurin osa päivästä voi mennä siihen että vain yrittää päästä töihin kiinni. Töistä kotiin palattuaan huomaa olevansa äärimmäisen väsynyt, mutta samalla toteaa, että kaikki todellista keskittymistä vaativat työt ovat jääneet tekemättä.
Silti yhä uusia avokonttoreita perustetaan, ”koska se on tätä päivää”.
Kuitenkin samalla kun toisissa työpaikoissa revitään seiniä auki, toisissa niitä rakennetaan takaisin. Väliseiniä, puhelinkoppeja, erilaisia hiljaisia tiloja. Työntekijöille jaetaan kuulosuojaimia. Vieralijoita ohjeistaan olemaan hiljaa.
Avokonttorien idean väitetään olevan vuorovaikutuksen lisäämisessä, mutta tutkimus osoittaa, että on käynyt juuri päin vasoin: kasvokkaisen vuorovaikutuksen määrä on romahtanut ja sähköpostiviestinnän määrä kasvanut. ”Plim” kuuluu tietokoneeltani. Se tarkoittaa, että vierustoveri lähetti juuri sähköpostin. Sähköpostiviesti ei tullut minulle yllätyksenä, sillä kuulin kyllä, miten vierustoveri sitä ennen näppäili kiihkeästi ja äänekkäästi tietokoneellaan. ”Ei sitä näppäimistöä tarvitse hakata”, ajattelen itsekseni, mutta en sano, sillä en halua keskeyttää naapurini työntekoa.
Jonkun mielestä ongelma poistuu sillä, että avokonttoria ei enää nimitetä avokonttoriksi vaan monitoimitilaksi. Silloin korostetaan sitä, että avokonttorissa on yhteisen tilan lisäksi myös yksi tai kaksi kokoushuonetta ja kahvihuone. Niin kuin ne olisivat jokin uusi juttu.
Jos avokonttori ei ole minun juttuni, missä sitten työskentelen?
Minusta on mukava nähdä työtovereita sekä töissä että vapaalla. Palkkaa saan kuitenkin vain työnteosta. Minulle on aivan sama, ovatko työpaikan väliseinät lasia, muovia vai tiiltä, kunhan saan työni tehtyä. Kahvi- ja lounastunnit samoin kuin erilaiset palaverit ja illanistujaiset ovat hyviä tilaisuuksia ”sosialisoida” työtovereiden kanssa. Avokonttorissa sosialisoiminen tappaa joko oman tai jonkun toisen työn.
Viimeisten noin kymmenen vuoden aikana olen työskennellyt suurimman osan ajastani kahviloissa, kotona, lentokoneessa, junan työskentelyvaunussa ja juoksulenkeillä. Kyllä. Monet parhaista ideoistani ja kirjoituksistani ovat syntyneet juoksulenkillä.
Rauhallisen työtilan lisäksi olennaista minulle on, että näen ulos ja että joko itse olen liikkeessä tai ulkona on liikettä. Viikko sitten vaihdoin ”työkahvilaani”, koska entisen työkahvilani ikkunasta en nähnyt kunnolla kadulle. Junan työskentevaunu on ylivoimaisesti paras työpaikka. Sen lisäksi, että työskentelyvaunussa on rauhallista, maisemat vaihtuvat jatkuvasti. Vaihtuvat maisemat ovat parasta virikettä, terapiaa silmille ja sielulle.
Jos avokonttori on aivoille helvetti, luonnon näkeminen on aivoille taivas.